Hajujen maailmassa – tunnistusjäljestysseminaarin antia

Osallistuin tänään koirakoulu Dogfunin ja Ilkka Hormilan vetämään hajuseminaariin Sipoossa tarkoituksenani ymmärtää enemmän siitä, miten koiran nenä toimii ja miten tuota hajuaistin käyttöä voi koiralle kouluttaa. Hajuseminaari on ensiaskel tunnistusjäljestyksen tai tunnistusetsinnän mielenkiintoiseen maailmaan, joka on hyvin vaativaa ja aikaa vievää puuhaa, ja vaatii vastaavaa paneutumista kuin mikä tahansa muukin laji, mitä koirallensa haluaa tavoitteellisesti kouluttaa. Hajuerottelu ja tunnistusjälki- tai etsintä on äärimmäisen raskasta puuhaa koiralle, ja sopii siksikin ehkä erityisen hyvin niille yksilöille, joilla riittää virtaa vähän yli niiden omienkin tarpeiden. Itse tiedän yhden tällaisen henkilön kotioloistamme, jolla tähänkin puuhaan virtaa varmasti siis riittäisi!

Seminaarin alkajaisiksi käytiin läpi tunnistusjäljestyksen historiaa ja kävi ilmi, että jo 1970 -luvun puolivälissä ajettiin rosvoja kiinni Helsingin keskustassa asvaltilla jäljestäen. Jos nyt ajattelee työkseen poliisin apuna toimivaa virkakoiraa, on varmasti tosiaan tarkoituksenmukaista, että se kykenee etsimään tietyn ihmisen jälkeä mistä tahansa maastosta, eikä vain esimerkiksi kesäaikaan metsästä, jossa ei ole mielellään tuntikausiin kävellyt kukaan muu kuin rosvo, jota poliisi koittaa etsiä. Samoin koiran lienee hyvä ilmaista muitakin esineitä, kuin vaikkapa luonnonpuusta valmistettuja keppejä, koska harva metsään eksynyt viljelee kyseisiä kepakoita juuri sille jäljelle missä kävelee. Ilkka ei myöskään tehnyt eroa tunnistushaun ja -jäljestyksen välille, molemmissahan on tarkoitus löytää kadoksissa oleva ihminen.

Seminaarin edetessä kävi selväksi, että nykyisenkaltainen palveluskoirapuolen säännöstö ei välttämättä tue mitenkään erityisen hyvin koiran ominaista tapaa työskennellä, tai koiran käyttöä virkavallan mahdollisena apuna. Itse ihmettelen esimerkiksi sitä, miksei tunnistusjäljestykselle ole omaa kilpailulajia, tai miksi perinteistä jälkikoetta ei muokata tähän suuntaan – onhan tämä huomattavasti vaativampaa mutta samalla tarkoituksenmukaisempaa jäljestämistä kuin niin sanottu tavallinen palveluskoirapuolen metsäjälki, jossa ajetaan mitä tahansa jälkeä minkä koira sattuu metsästä löytämään. Itse en ole muutenkaan koskaan ollut mikään valtava palveluskoirapuolen fani ehkäpä juuri sen konservatiivisen aatemaailman vuoksi, mikä siellä mielestäni vallitsee. Konservatismi kaikissa muodoissaan on itselleni ihan nou-nou -juttu, ihan jo presidentin vaaleista lähtien ;)! Mitä uudempaa ja tieteellisempää tietoa, joka muuttaa ja kehittää omaa ajatusmaailmaani sen parempi.

Seminaarissa käytiin läpi sitä kuinka koiran kuono toimii. Hajujen analysoinnin yksi edellytys on se että koira opetetaan nuuhkuttamaan, jotta hajumolekyylit siirtyvät riittävän syvälle sen nenässä aina Jacobin elimeen saakka, jossa hajun analysointi tapahtuu. Nuuhkutus ei ole mitenkään itsestään selvää tilanteessa, jossa koira ottaa tunnistettavan hajun purkista, joten se on koiralle opetettava. Jotta haju saadaan siirrettyä kyseiseen Jacobin elimeen saakka, on ensiarvoisen tärkeää, että koira nuuhkuttaa siis riittävällä intensiteetillä tunnistettavaa hajua.

Hajun siirtymismatka haistamisesta analysointikeskukseen on noin 30 cm, eli jos koira vaikka siellä perinteisellä metsäjäljellä kävelee kepakon yli ja palaa siihen hetken päästä takaisin on kyse vain varsin luonnollisesta reaktiosta. Koira ei myöskään aja jälkeä pää alhaalla, kuten me ihmiset tuppaamme asian ymmärtämään, ja viimeistään silloin tajuamme että koira jäljestää 😉 Koira voi ajaa jälkeä myös pää ylhäällä, sekä myös nuoleskella huuliaan jäljestäessään, koiran hajuaistiin kun on läheisesti kytköksissä myös sen makuaisti.

Hajujen yhdistäminen on koiralle vaikeampaa kuin niiden etsiminen, joten id-jälkitreeneissä rikotaan rutiineja vaihtelemalla jälkimatkaa, ikää jne.  Rauhallinen mielentila on Ilkan mukaan edellytys sille, että koiran hajuanalysointikeskus todella toimii. Liika vietti, eli Ilkan mukaan stressi, on yksinomaan haittaava tekijä.  Itse olen kokenut tämän varsin omakohtaisesti vieteri-Iinekseni kanssa, jonka on rauhoituttava aina ennen yhtään mitään tekemistä, muuten oppiminen on täysin mahdotonta. Koiran on opittava asia ensin matalassa ja rauhallisessa vireessä, jotta se oppii suorittamaan asian oikein, ja sitten virettä tai viettiä, miten kukin tuon ominaisuuden haluaa tulkita, voi halutessaan nostaa.

Tunnistusjäljestys tai hajuerottelu aloitetaan siten, että koira opetetaan tunnistamaan mahdollisimman puhdasta hajua. Jos ajatellaan siis, että koira pitäisi opettaa tunnistamaan ihmisen ominaishaju, jäljestystä ei todellakaan aloiteta metsästä. Metsässä oleva jälki on hajucocktail, jossa on kasvien, rikkoutuneen maan ja ihmisen varusteiden hajua ihmisen ominaishajun lisäksi, eli toisinsanoen tällä tavalla opetettu koira oppii jäljestämään hajucocktailia.  Jos koira halutaan opettaa tunnistamaan ihmisen ominaishaju, tuo haju otetaan siis purkkiin, steriiliin sideharsotaitokseen, jolla sivellään esimerkiksi ihmisen otsaa tai niskaa. Kämmenissä ei ole talirauhasia, joten niistä ei ominaishajua riittävän hyvin irtoa.

Seminaarissa käytiin läpi myös jäljestämisen kouluttamista, joka Ilkan mukaan kannattaa aloittaa talvella, siitä syystä että silloin on vähän häiriöhajuja, maa EI rikkoonnu ja siksi että kylmä vetää hajua puoleensa. Eli perinteinen käsitys siitä, että jäljestää voi vain sulan maan aikaan kannatti sekin sitten unohtaa. Talvella jäljestetään tokikin taajamassa, eli metsään umpihankeen ei tarvitse lähteä tarpomaan. Ilkka näytti videoita, joissa koirat jäljestävät Prisman parkkipaikalla keskellä vilkkainta kauppapäivää, eli autoja tuli ja meni samoin kuin ihmisiä ja siellä vaan koira ajoi jälkeä, jonka haju sille oli purkista annettu. Melkoisen vaikuttavaa puuhaa!

Hyvällä jälkikoiralla on Ilkan mukaan riittävästi taistelutahtoa, mikä ei tarkoita sitä, että se jaksaa repiä patukkaa omistajansa käsistä loputtomiin, vaan sitä, että se jaksaa sinnikkäästi päästä päämääräänsä. Kun katsoi esimerkkejä id-jälkikoirien treeneistä, tuon vaatimuksen hyvin ymmärtää. Tahtoa päästä päämäärään on tosiaan oltava.

Jäljestäminen tähän tapaan opetettuna aloitetaan siis varsin toiseen tapaan kuin mitä itse olen toistaiseksi oppinut – kaikki alkaa esine-etsinnästä ja esineiden ilmaisemisesta. Ja esineet eivät siis ole mitään hanskoja tai keppejä, vaan esimerkiksi avaimia tiellä, jotta koira ei voi niitä nähdä vaan ne on tosiaan hajuaistin perusteella löydettävä. Yksi hyvä harjoitus Ilkan mukaan on se, että koiralle heitetään pallo tai muu etsittävä esine lumihankeen (siten että koira näkee sen), mennään sisälle kahville koiran kanssa ja tullaan hetken päästä takaisin ja annetaan koiran etsiä pallo. Tämä siksi, että lumi imaisee hajun ensiksi sisäänsä, ja vasta hetken päästä haju nousee lumihangesta ilmaan.