Ilmaiset toimituskulut yli 75€ tilauksiin!
Kaikki on hyvin, paraneminen etenee odotetusti, sanoo eläinlääkäri vastaanottohuoneessa.
Huokaan helpotuksesta, vaikka en ole epäillyt, ettei Veli olisi kunnossa.
Veli on toipunut hyvin. Niin hyvin, että fysioterapeuttimme sanoo ettei osaisi arvioida kumpi jalka on operoitu. Niin hyvin, että se on liikkunut vapaana ilman hihnaa kotipihassamme ja tehnyt lyhyitä metsälenkkejä. Takapakkeja toipumisessa ei ole tullut. Mitään oireita ontumasta tai jäykkyydestä en ole havainnut.
Veli on kasvanut toipumisaikana isoksi koiraksi. Korkeutta on nyt 58 senttiä ja painoa 24 kiloa. Sen liike näyttää ajoittain siltä, kuin nuori hirvenvasa ottaisi ensiaskeleitaan: etujalat eivät tiedä miten takajalat saadaan mukaan. Pysähtyminen vauhdista ei ole helppoa, kuten se pienenä pentuna oli.
Olen saanut sovittua copla-tutkimuksen 2 kuukauden kontrollitarkistukset kahdelle eri päivälle. Ensimmäisenä päivänä teemme fysioterapeutin testit, ja toisena Velin tutkii lääkäri: ontumatutkimus, ultra ja röntgen.
Testipäivät ovat minulle henkisesti raskaita. En ole tyytyväinen siihen kuinka asioita sairaalassa hoidetaan. Ensimmäisen päivän jälkeen kyyneleet polttelevat silmäluomia. Mietin miksi ihmeessä olen tässä mukana. Haluan eroon ocd:sta, sairaalasta ja mahdollisten sairauksien tutkimisesta. Koira on nyt terve ja me valmiita jatkamaan elämää eteenpäin.
Toisena päivänä kerron pettymyksestäni tutkimuksen lääkärille, joka kuuntelee ja keskustelee kanssani rauhallisesti. Hän ymmärtää, ja yrittää hoitaa Velin niin, ettei sille tule rauhoituksen jälkeen taas ripulia. Hänen ansiostaan uskon jaksavani jatkaa tutkimuksessa loppuun saakka.
Velin leikkauksesta on nyt kulunut 10 viikkoa. Sen kestävyyskunto on huono ja sen kehonhallinnassa riittää petraamista. Mutta se on nyt terve. Se ei ole oireillut leikkauksen jälkeen lainkaan. Ei, vaikka se karkasi juhannuksena meidän peräämme metsään, ja juoksi vaikeassa maastossa vapaana kaksi kilometriä. Ei, vaikka se on hypännyt 80 senttisen aitauksen yli kun emme ehtineet virittää aitaukseen kattoa. Ei, vaikka se on juossut vesimatolla kilometrin pituisia lenkkejä.
Sen kuntoutuminen on ollut Iloon verrattuna erilaista. Ilo tarvitsi kipulääkkeitä pitkään kuntoutumisjaksolla, ja se oireili jäykistymällä vielä kolme kuukautta leikkauksen jälkeenkin. Veli ei ole toipumisessa seurannut isoveljensä tassunjälkiä.
Seuraavat kaksi viikkoa Veli viettää Neron kanssa hoidossa. Se ei pääse mukaamme retkeilyreissulle Norjaan, jonne lähdemme tänään. Siihen se ei vielä ole valmis. Kun palaamme takaisin, nostan Velin liikuntamäärät hiljalleen normaaleiksi, ja aloitamme syksyn kuten keväänkin olisi jo pitänyt kulua: elämän erilaisia asioita ihmettelemällä. Ja lopulta minäkin unohdan, että tätä huolten sävyttämää aikaa koskaan olikaan, ja nautin siitä että saan taas kerran olla mukana katsomassa, kun nuori koira tutustuu maailmaan ja oppii uusia asioita.
P.S. Retkeilyblogi Karavaanarikoirat päivittyy seuraavan kahden viikon ajan. Voit kurkata sieltä millaisissa maisemissa ja reiteillä Norjassa tänä kesänä liikumme :)
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).